Taivasalla-tiimin tuorein lisäys Hanna on innokas luontoliikkuja ympäri vuoden. Luonto toimii hänellä sekä fyysisen että henkisen hyvinvoinnin lähteenä.

Lue lisää siitä, miten ulkoilukipinä iski Hannaan, ja mikä on muuttunut vuorien vaihtuessa Suomen luontoon paluumuuton myötä. Hanna kertoo myös mökkiprojektistaan ja uudesta elämäntilanteestaan, sillä hänestä tulee aivan näinä päivinä pienen pojan äiti.

Heippa! Tässä Hanna, Taivasalla-tiimin uusin jäsen.

Opinnot ja myöhemmin rakkaus veivät minut Etelä-Ruotsin kautta Keski-Eurooppaan. Kun uusi elinympäristöni mahdollisti nopean pääsyn vuorille, muodostui etenkin lyhyemmistä päivävaelluksista uusi harrastus ja kuntoilumuoto lenkkeilyn rinnalle. En ole tehnyt elämässäni pitkän tähtäimen suunnitelmia, ja olen päätynyt elämään omannäköistä elämää intuitiota kuunnellen ja spontaanien sattumusten kautta. Tästä esimerkkejä ovat muun muassa nopeat muutot ulkomaille ja valintani opiskelupaikkojen suhteen (maisterinopintojeni valintaan saattoi vaikuttaa yliopistorakennusta ympäröivät vuoret).

Polkujuoksunkin pariin päädyin puolivahingossa vaelluksilla, kun vuorten alamäet alkoivat välillä tuntumaan loputtomilta ja vaihdoin kävelyn juoksuaskeliin, jotta olisin nopeammin perillä. Pikkuhiljaa juostavat osuudet pitenivät ja varusteet vaihtuivat kevyempiin.

Lue myös lisää Taivasalla-tiimistä, ja siitä mitä ulkoilu ja luonto heille merkitsevät.

Kun muutin takaisin Suomeen noin kolme vuotta sitten, jäin potemaan syvää kaipuuta vuorille. Vaikka se kaipuu ei ole kaikonnut mihinkään, on vuorivaellusten rinnalle tullut ihan uusia tapoja nauttia luonnosta myös Suomen luonnossa.

Rakastan eri vuodenaikoja ja niiden tuomia mahdollisuuksia nauttia ulkoilmaelämästä. Kesäisin loputon valo tuo lisäenergiaa jatkaa vaelluksia pitkälle yöhön ja syksyn ruska tarjoaa loputtomasti silmänruokaa. Keskitalven kaamoksessa on oma ainutlaatuinen tunnelmansa, ja osan sykähdyttävimmistä luontokokemuksistani olenkin kokenut Lapin talvessa.

Lähivuosina olen oivaltanut, että talvella ulkoilu voi tarkoittaa paljon muutakin kuin laskettelua. Olen kokeillut lumikenkiä, liukulumikenkiä, perinteistä murtomaahiihtoa ja pulahtanut avantoon aina tilaisuuden tullen.

Myös polkujuoksuharrastukseni sai paluumuuton myötä tuulta alleen, kun maltillisempien korkeuserojen myötä juostavaa matkaa oli helppo pidentää ja nopeutta lisätä, kun nousumetrit eivät vieneet kaikkia voimia. Tähän mennessä olen toteuttanut kaksi omatoimista pitempää matkaa (50+K) yhdessä ystäväni kanssa Suomen upeissa kansallispuistoissa. Vastaavia reissuja toivon tekeväni myös tulevaisuudessa, omatoimisesti tai mahdollisesti myös lappu rinnassa järjestetyissä tapahtumissa. Kilometrimäärää tärkeämpää minulle on kuitenkin seikkailut luonnossa sekä oman kehoni ja mieleni haastaminen.

Polkujuoksuun liittyen olen kuullut välillä paheksuvaa keskustelua siitä, minkä takia luontoon täytyy lähteä suorittamaan, tai ehtiikö luonnosta ylipäätään nauttimaan vauhdikkaan lajin lomassa. Minua tällainen keskustelu lähinnä hämmentää.

Onko olemassa joku oikea tapa, jolla luonnosta saa nauttia? Toinen nauttii juoksemalla tuntureilla 100 kilometriä, ja toinen taas rauhoittumalla sunnuntaimakkaroita paistamalla lähilaavulla. Suomen kokoisessa maassa on kyllä tilaa kaikenlaisille luontoliikkujille, tietenkin aina luontoa kunnioittaen sekä yhteisiä pelisääntöjä noudattaen.

Kun oivaltaa, että luonnosta nauttiminen ei ole sidottu tiettyyn paikkaan tai tekemiseen, avaa se loputtomasti uusia mahdollisuuksia. Monesti syvimmät luontokokemukset tapahtuvat kun malttaa pysähtyä nauttimaan hetkestä, oli se sitten aamulenkillä merenrannassa tai monipäiväisellä vuorivaelluksella. 

Vuosi sitten syksyllä yhdestä unelmastani tuli totta, kun ostimme ikioman kesämökin yhdessä poikaystäväni sekä siskoni kanssa. Varsinais-Suomessa järven rannalla sijaitsevasta mökistä on muodostunut jo lyhyessä ajassa varsin rakas paikka, joka tarjoaa hengähdyshetken luonnon keskellä.

Mökin oston myötä olen kiinnostunut entisestään hyötykasvien viljelystä, marjastuksesta ja sienestämisestä, niitä kun kaikkia voi harrastaa ihan omalla pihalla. Jatkossa aion tutustua myös mökin lähiympäristöön ja sen tuomiin ulkoilumahdollisuuksiin.

Tänä vuonna olen jälleen uuden äärellä. Tällä kertaa kyseessä ei ole muutto eikä uusi harrastus, vaan muuttunut elämäntilanne, sillä minusta tulee syksyllä pienen pojan äiti. 

Lapsen tulon myötä omaa ajankäyttöä joutuu väistämättäkin pohtimaan uudella tavalla. Miten omille harrastuksille löytyy aikaa, ja minkälaisia asioita haluaa priorisoida, kun pienen ihmisen hoitaminen viekin huomattavan osan hereilläoloajasta.

Koska perheeseemme on tulossa uusi jäsen, josta emme tiedä vielä mitään, on tulevaa vaikeaa ja tarpeetontakin suunnitella. Minulle on kuitenkin tärkeää tarjota lapselleni mahdollisuuksia kiinnostua luonnosta ja kehittää hänen omaa luontoyhteyttään. Ehkä joku päivä voimme tehdä retkiä myös koko perheen kesken. Varmaa on, että jatkossa tulen tarkkailemaan maailmaa uuden silmäparin kautta.

Jo raskausaikana omien harrastusten merkitys on korostunut, kun kaikkea ei ole voinut enää samalla tavalla tai intensiteetillä harrastaa. Omalla kohdallani se onkin tarkoittanut sitä, että haaveilen entistä enemmän esimerkiksi vaelluksista ja itseni ylittämisestä polkujuoksun saralla.

Kun raskausviikolla 30 vaelsin 2700 metrin korkeuksissa Italian Alpeilla, koin valtavaa onnen tunnetta. Vaikka moni asia olikin muuttunut mielessäni ja kehossani, sain aivan erityistä voimaa ympäröivästä luonnosta ja siitä, siitä että pystyin edelleen tekemään itselleni äärimmäisen rakkaita juttuja.

Muiden outdoor-aiheiden ohella tulen tuottamaan sisältöä Taivasalla-kanaviin myös omasta uudesta elämäntilanteestani ja sen myötä uuden opettelusta.

Kivoja syysreissuja kaikille toivottaa,

Hanna