Pohdimme tässä blogissa, millaisia plussia ja  miinuksia pariskuntaretkeilyssä on. Osuvatko rakkaan kanssa ulkoilu- ja retkeilymieltymykset aina yksiin vai mahtuuko mukaan hammasten kiristelyä ja joustamista? Luontoseikkailuja harrastavat Nelli ja Toni kertovat omia kokemuksiaan siitä, mikä pariskuntaretkeilyssä koukuttaa ja haastaa. Yhteiset seikkailut vievät heitä mukanaan ympäri vuoden – joskus pakettiautolla Espanjaan, joskus päiväretkelle lähiluontoon.

Patikointi, kiipeily, melonta, pyöräily, retkiluistelu… Koska Nelli ja Toni ovat molemmat uteliaita ja kiinnostuneita kokeilemaan uusia luontoliikunnan ja retkeilyn muotoja, moni laji on tullut heille vuosien varrella vähintäänkin tutuksi – ellei jopa rakkaaksi harrastukseksi.  Tonin vei aikoinaan luontoon kiipeily, joka toi mukanaan myös innostuksen retkeillä. Nellillä taas kaikenlainen luontoliikunta on ollut aina lähellä sydäntä, mutta kunnolla hän on päässyt retkeilyn makuun vasta tavattuaan Tonin. Kenties ensimmäinen tulikoe parisuhteelle oli kymmenen päivän retki Lofooteille kesällä 2016, kun pariskunta oli tuntenut toisensa vasta noin kuukauden.

Ehkäpä olimme vielä sen verran suhteemme alkuhuumassa, ettei realiteetteja tullut edes kunnolla mietittyä. Toni nyt oli tuolloin vielä spontaanimpi tapaus kuin minä, joten hän sai suostuteltua minut reissuun – vaikka ei siihen kovin kummoisia suostutteluja tarvittukaan.

Tokihan reissu olisi voinut kääntyä päälaelleen ja mennä päin mäntyä – lähteä nyt uuden tuttavuuden kanssa yli tuhannen kilometrin päähän tuosta noin vaan. Eihän tuollaisella reissulla nyt ihan helposti toisesta pääsisi eroon, jos homma ei synkkaisikaan. Toisen seurassa oli kuitenkin luontevaa olla, koska he jakoivat myös kiinnostuksen samoihin harrastuksiin ja luontoon.

Nellille ja Tonille riskin ottaminen ja reissuun lähteminen siis kannatti! Lofoottien seikkailun aikana he tutustuivat toisiinsa entistä paremmin ja kaikessa intensiivisyydessään matka vakuutti heidät molemmat: tämän ihmisen kanssa haluaa jatkaa vielä uusia seikkailuja kohti.  Lofoottien jälkeen he ovatkin tehneet mitä ikimuistoisempia reissuja aina salanaimisiinmenosta Repoveden kansallispuistossa parin kuukauden pakuseikkailuihin ympäri Eurooppaa.

Oletteko te huomanneet, että toisinaan kumppanin tavoitteet ja ajatukset ulkoilusta eriävät omista? Me Taivasalla-tiimissä välillä naureskelemme, että miten toisinaan onkaan haastavaa yhdistää puolison toiveet ulkoilusta omiin toiveisiin? Toiselle on joskus tärkeämpää tietyn reitin kulkeminen, huipun saavuttaminen ja mahdollisimman monet laskut kuin rento ulkoilusta nauttiminen, eväiden syönti ja hetkessä eläminen. Vaikka mekin sytymme haasteista, seikkailuista ja topituksista, olemme kokeneet, että meidän on usein helpompaa kuunnella päivän fiilistä ja nauttia ulkoilmaelämästä ilman kilometrejä, huippuja ja tavoitteita kuin kumppanimme. 

Näissä tilanteissa kommunikointi on valtavan tärkeää. On hyvä myös retken jälkeen jutella, millaisia tuntemuksia reissu aiheutti ja millaisia toivoisi seuraavien retkien olevan. Usein väsyneenä ja nälkäisenä ei välttämättä edes osaa esittää omia ajatuksiaan rakentavasti, jolloin toisen on niitä vaikeaa ymmärtää. On ihan okei myös todeta, että kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä ja tietyt retket voikin olla mukavampaa tehdä omien kavereiden kanssa. 

Kumppani saattaa olla myös paljon tarkempi varusteista ja välineistä.  Siinä missä itselle riittää vähempikin tai vaikka käytettynä hankittu, puoliso saattaa tutkailla ja selvittää varusteiden ostoa juurta jaksain, ja hankkia vain uutta ja tietyn merkkistä. Tällaisessa on toki hyvätkin puolensa, sillä harkitut ostokset yleensä ovat mieluisia ja kestävät pitkään. 

Toni jaksaa meillä vertailla ja puntaroida varusteiden ominaisuuksia hankintavaiheessa. Retkeilyvarusteemme ovatkin pitkäikäisiä, mikä on meille tärkeä juttu. Minä sen sijaan tykkään vastata ruokien suunnittelusta ja varmistan järjestelmällisesti, että kaikki tavarat lähtevät mukaan.

Pariskuntana retkeillessä onkin hyvää se, että molemmat voivat osallistua suunnitteluun ja valmisteluihin omilla vahvuuksillaan ja mielenkiinnon kohteillaan. Tavaroita on myös helppo hankkia, pakata  ja kantaa yhdessä.

Nellin ja Toin mielestä retkeilyssä on vain plussaa, kun tuntee reissukaverinsa perin pohjin. On hyvä, että tietää miten toinen käyttäytyy eri tilanteissa.  Näkee helposti, jos jokin on pielessä. Osaa tarvittaessa lohduttaa ja tsempata. Kykenee kääntämään vastoinkäymisetkin voitoksi. Sellaista turvallisuuden tunnetta ei voita mikään. 

Usein myös yhteinen huumori pelastaa paljon. Huonojen vitsien voimalla jaksaa taivaltaa vielä pari kilometriä lisää, vaikka oikeasti olisi jo valmis käpertymään makuupussiin. Toisaalta välillä voi vaan olla hiljaa ja kuunnella tuulen huminaa – ja sekin on ihan okei. 

Tonille ja Nellille erilaiset retkeilymotivaatiot eivät tuota päänvaivaa, sillä he jakavat melko yhteneväiset ajatukset siitä, millaisia etappeja he haluavat edetä. 

Kumpikaan meistä ei innostu kilometrien keräämisestä, ja usein jo päiväretket erilaisiin kohteisiin antavat paljon. Viikon vaelluksen sijaan myös lettukestit läheisellä nuotiopaikalla piristävät arkea kummasti. 

Vaikka kotioloissa Toni on enemmän iltatorkku ja Nelli aamuvirkku, leirioloissa heidän rytminsä tasaantuvat. Luonto herättää molemmat melko ajoissa, jolloin ulkoilupäivistä myös saa nauttia mahdollisimman pitkään. Nelli ja Toni kokevat oppivansa toisilta paljon retkielämän ja ulkoiluharrastusten myötä:

Koska Toni on harrastanut pitkään kiipeilyä ja kouluttautunut myös kiipeilyohjaajaksi, hän on innostanut myös minut kiipeilyn pariin. Samoin olen oppinut Tonilta perusteet kartan ja kompassin kanssa suunnistamisesta. Luultavasti Toni on oppinut minulta ainakin sen, että aina kannattaa ottaa Nutella-purkki reissuun mukaan, Nelli nauraa.

Tänä syksynä Nelli ja Toni olivat useamman kuukauden tien päällä reissupakullaan Pupella. He matkustivat ympäri Eurooppaa rennosti ja hitaasti eri maissa ja kohteissa vieraillen. 

Arvostamme kestäviä ja vastuullisia valintoja, ja siksi olemme päättäneet matkustaa ensisijaisesti maata pitkin. Tämä on meidän tapamme nähdä maailmaa. Lentäminen viikoksi lomakohteeseen toiselle puolelle Eurooppaa ei edes tunnu meidän jutultamme. 

Hidas matkailu eli slow travel onkin nostanut suosiotaan matkustajien keskuudessa. Slow travel on nimensä mukaisesti hitaasti tehtyä matkustamista, jossa unohdetaan pitkät listat nähtävyyksistä, kohteiden nopea vaihtaminen, massaturismipaikat ja yleisesti nopeatempoinen ja uuvuttavakin reissutyyli. Hitaassa matkustamisessa jo itse matkanteko on osa reissaamisen iloa, ja sen ydinideana on mennämatkustamisen alkulähteille – paikallisten palveluiden pariin, läsnä nykyhetkeen. 

Yleensä retkeillessä Toni ja Nelli ovat varsin spontaaneja, mikä näkyy erityisen hyvin pakuelämässä. Viime kesänä Nelli ja Toni pakkasivat pakunsa ja starttasivat autonsa. Vasta moottoritiellä arvottiin kivi, paperi, sakset -taktiikalla, lähtisivätkö he lomaretkelle tällä kertaa Länsi- vai Itä-Suomeen. Mitäpä sitä suotta suunnittelemaan, syntyväthän ikimuistoisimmat seikkailut usein lennosta! Nykysyin reissuilla ja retkillä hyörii mukana myös kaksivuotias russelityttö. Koiran kanssa reissaaminen on osoittautunut hauskaksi tavaksi kokea ja nähdä uusia maisemia, sillä karvakaverin voi ottaa mukaan lähes tulkoon minne vaan – olipa alla sitten kanootti tai polkupyörä. 

Kysyttäessä, eikö toiseen kyllästy tai tuleeko heille koskaan kinaa retkeilystä, Nelli ja Toni vastaavat: 

Huonoja puolia emme oikein edes keksi pariskuntaretkeilystä, vaikka kuinka pohdimme. Tietysti joskus nälän tai väsymyksen iskiessä kommunikointi voi kärjistyä, mutta kunnon kinastelut jätämme sikseen. Myönnettäköön, että tutun kumppanin sijaan on välillä virkistävää lähteä retkelle jonkun toisen kanssa. Ja vielä useammin voisimme pyytää retkelle mukaan ystäviämme!

Seikkailut ovat parhaita yhdessä kokien – siitä ei pääse yli eikä ympäri!