TEKSTI: Veera MalmivaaraKUVAT: Veera Malmivaara

Polkujuoksu on hauskaa kestävyysliikuntaa, joka tarjoaa monipuolisia luontokokemuksia

Polkujuoksun suosio on kasvanut merkittävästi 2010-luvulla ja voidaan melkeimpä puhua liikunnan muoti-ilmiöstä. Lajin harrastajat korostavat sen hyvinä puolina hyvinvoinnin edistämistä ja itsensä haastamista. Vaikka polkujuoksu on yksilölaji, yhteisöllisyys koetaan tärkeänä elementtinä osana lajin harrastamista.

Polkujuoksussa olennaista on ympäröivä luonto – tuoksut, äänet ja maisemat rauhoittavat mieltä ja vetävät juoksijan takaisin poluille.

polkujuoksu_nainen_3

Missä?

Kansainvälinen polkujuoksujärjestö ITRA (International Trail Running Association) on määritellyt, että polkujuoksu on kaikille avointa jaloin taitettavaa, luontoympäristöön sijoittuvaa juoksua. Reitti voi kulkea vuorilla, aavikolla tai metsässä ja maasto voi vaihdella hiekkatiestä yksittäisiin polkuihin. Polkujuoksua harrastetaan siis luonnossa, missä ympäristö voi myös olla muokattua tai rakennettua. Polut voivat sijoittua esimerkiksi metsään, kalliolle tai pellolle ja ne voivat kulkea juurakossa. Polkuja itsessään on hyvin erilaisia. On kunnostettuja ja kunnostamattomia, merkattuja ja merkkaamattomia, leveitä ja kapeita. Polut voivat myös ylittää pururatoja, puroja, kallioita ja autoteitä.

polkujuoksu_ulkoilu_luonto.PG

Miten?

Polkujuoksussa rasitus, vauhti ja maisemat vaihtelevat polkujen ja korkeuserojen mukaan. Ylämäet kipitetään tai kävellään lyhyemmällä askeleella, kun taas alamäissä annetaan askeleen rullata metsän pehmeillä poluilla maisemien vaihtuessa. Tarvittaessa alitetaan kaatunut puu tai loikataan esteen yli. Välillä pysähdytään ihastelemaan maisemia, maistelemaan marjoja tai tunnistamaan kasvillisuutta.

Jokainen juoksuaskel on erilainen, kun askel mukautuu juostavaan alustaan ja maastoon.

polkujuoksu_nainen_ulkoilu_4

Polkujuoksun hyödyt

Polkujuoksu on kestävyysliikuntaa, joka kuormittaa koko kehoa monipuolisesti. Polkujuoksulla voidaan saavuttaa useita terveyshyötyjä, niin fyysisellä kuin psyykkisellä tasolla. Itse juoksemisella ja luontoympäristöllä on omat positiiviset vaikutuksensa.

Maaston monimuotoinen alusta haastaa kehoa monipuolisesti ja mahdollistaa juoksuharrastuksen myös niille joille kova asfaltti ei välttämättä sovi jalkavaivojen vuoksi.

Verrattuna maantiejuoksuun, polkujuoksu kehittää enemmän koordinaatiota ja ketteryyttä, sillä maaston epätasainen alusta pakottaa nopeampiin suunnanmuutoksiin sekä eripituisiin askeliin. Polkujuoksu aktivoi tukilihaksistoa enemmän ja koko keho joutuu tekemään töitä pitääkseen kehonhallinnan ja tasapainon.

Polkujuoksun hyötyjä:

  • Kunto kohenee, kun hengitys- ja verenkiertoelimistö kuormittuu.
  • Vahvistaa kehon eri lihaksia kuten keskivartalon-, nilkanympärys- ja jalkojenlihaksia.
  • Kehittää koordinaatiota ja tasapainoa.
  • Luontoympäristössä oleminen vähentää ahdistuksen ja vihan tunteita sekä väsymystä. Hyvän olon tunne ja vireys kohoavat.
  • Auttaa painonhallinnassa.
polkujuoksu_luonto_ulkoilu

Mistä ja miten aloittaa?

Polkujuoksu kannattaa aloittaa tutuilta ja merkityiltä poluilta. Luontopolut ja kansallispuistot tarjoavat hyvät puitteet lajin harrastamiselle. Valitse ensin lyhyitä ja helppokulkuisia reittejä, joista pikkuhiljaa lähdet pidentämään matkaa ja tutustumaan uusiin maastoihin. Kannattaa huomioida, että poluilla juoksemiseen menee kokeneelta juoksijalta noin 30% ja kokemattomalta jopa yli 50% enemmän aikaa kuin samanpituisella maantielenkillä.

Metsähallitus ylläpitää yli 7000 km merkittyjä retkeilyreittejä – jokaiselle polkujuoksun harrastajalle löytyy varmasti oikean mittainen ja vaativuustasoltaan sopiva lenkki.

Tutustu eri reitteihin esimerkiksi luontoon.fi tai retkipaikka.fi -nettisivuilta. Jos kansallispuistojen polkujuoksuun soveltuvat reitit kiinnostavat, Ylen Mennään metsään -kampanjan valmiit reitit löydät täältä.

Polkujuoksun voin aloittaa ihan tavallisilla maastoon tarkoitetuilla lenkkareilla sekä sään mukaisella varustuksella. Pidemmille yli kahden tunnin lenkeille on hyvä ottaa mukaan muun muassa energiaa, juotavaa, lisävaatteita kelin mukaan, puhelin sekä tarvittaessa myös ensiapupakkaus.

Alla listattuna varusteita, joita saattaa tarvita erityisesti pidemmillä lenkeillä:

  • Juoksureppu, johon saa lisävaatteita, energiaa sekä vettä.
  • Suojalasit tai aurinkolasit suojaavat silmiä oksilta.
  • Lippalakki suojaa auringolta ja putkihuivi lämmittää viileämmillä keleillä.
  • Juomarakko- tai pullo.
  • Ensiapupakkaus haavereiden varalta.
  • Otsalamppu, jos lenkki venyy tai tulee pimeää.
  • Paperia ja mahdollisesti kosteuspyyhkeitä. Hätä saattaa hyvinkin yllättää kaukana vessoista.
  • Kompassi ja kartta eksymisen varalta.

Voit tutustua polkujuoksuvarusteisiin, reitteihin sekä lajiin lisää suomelatu.fi -sivuilta.

Kaipaatko polkujuoksuseuraa?

Poluilla juokseminen on helppo aloittaa itsekseen mutta toisinaan on ihanaa juosta myös seurassa ja jakaa juoksukokemuksia. Erilaisia polkujuoksuyhteisöjä on ympäri Suomen, tsekkaa löytyykö sinun paikkakunnaltasi aktiivinen yhteisö. Polkujuoksijat järjestävät yhteislenkkejä ja tapahtumia, jotka ovat usein maksuttomia. Yhteisöjen sivuilta saa myös vinkkejä reiteistä, varusteista ja leikkimielisistä kilpailuista. Helsingistä löytyy myös naisille tarkoitettu facebook-yhteisö Mimmien pitkisporukka , jossa kuka tahansa voi kysellä mimmiseuraa yhteislenkeille.

Me Taivasalla-tiimissä haluamme myös tutustuttaa aloittelevia polkujuoksijoita lajin pariin ja tavata teitä turvallisesti luonnossa. Tervetuloa tutustumaan polkujuoksuun meidän järjestämälle polkujuoksulenkille sunnuntaina 16.5. klo 11:00 alkaen. Tapahtuma on maksuton ja se järjestetään Helsingissä. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan täältä.