Vieraskynäteksti ja kuvat: Kaisa Aro
Tuntuuko jokin ulkoilukohde sinusta erityisen mieluisalta, tunteita ja muistoja herättävältä, jopa omalta? Hakeutuvatko ajatuksesi toistuvasti tuttuihin maisemiin, joissa sielu lepää ja keho virkistyy? Jos näin on, kyse saattaa olla kiintymyksestä tai jopa rakkaudesta paikkaan tai paikkabrändiin.
Rakkaus paikkaan, tässä tapauksessa Ylläkseen, voi vaikuttaa jopa ammatinvaihtamiseen, kuten kävi tutkija Kaisa Arolla. “Kyllä se varmaan oli se oma rakkaus Ylläksen alueeseen, joka osaltaan sai minut jättäytymään pois vakituisesta mikrobiologin työsuhteesta ja aloittamaan väitöskirjatutkimuksen paikkabrändirakkauden parissa. On ollut todella mielenkiintoista saada yhdistää oma luontainen rakkaussuhde toiseen intohimoon, eli tutkimuksen tekemiseen”, kertoo Kaisa.
Vieraskynäblogissa Kaisa kertoo tutkimuksestaan, miksi kohteesta tulee kävijälle rakas ja oman oloinen – siihen voivat liittyä esimerkiksi harrastaminen, kokemukset, muistot ja välittäminen.
Mahdollisuus itsensä toteuttamiseen
Tykkään tosi paljon liikkua ulkoilmassa ja useimmiten teen sitä yksin. Siksi onkin kivaa käydä tutussa kohteessa, jossa uskallan paremmin lähteä seikkailemaan vailla päämäärää.
Se miksi jostain kohteesta tulee ulkoilijalle rakas ja oman oloinen on monien erilaisten tapahtumien, tuntemusten, ajatusten ja kokemusten summa. Tärkeässä roolissa on mahdollisuus toteuttaa itseään, esimerkiksi rakkaiden harrastusten, kuten hiihtämisen, vaelluksen tai vaikkapa surffaamisen kautta.
Rakas paikka siis auttaa yksilöä olemaan juuri se ja sellainen, joka hän kokee ja haluaakin olla, se auttaa vahvistamaan niitä puolia ja ominaisuuksia itsestä, joihin ollaan tyytyväisiä ja joita halutaan kehittää eteenpäin. Tähän liittyy myös samaistuminen kohteeseen sekä muihin kyseisen kohteen vierailijoihin.
Kohteeseen samaistuminen liittyy osin brändimielikuviin. Jos ajatellaan vaikka Suomen Lapissa sijaitsevia ulkoilukohteita voivat ne kaikki nopeasti ajateltuna vaikuttaa hyvin samanlaisilta: kaikissa on talvella kylmä, tykkypuita ja kaamoksen värit, kesällä yötön yö ja ympäri vuoden kauniit maisemat ja puhdas ilma ulkoiluaktiviteettien toteuttamiseen. Mutta. Jokaisessa paikassa on oma henkensä, omanlainen palvelutarjonta, infrastruktuuri, vetovoimatekijät ja se oma olemuksensa, imago ja identiteetti, johon joko samaistuu tai ei.
Voi olla siis niin, että vaikka kaikissa kohteissa on kiva käydä, tuntuu jokin Lapin kohde itselle selkeästi omimmalta, henkiseltä kodilta, joka passaa omaan identiteettiin.
Muistot ja rakkaat ihmiset

Samaistumisen ja itseilmaisun mahdollisuuksien ohella muita rakkautta edistäviä ja ylläpitäviä tekijöitä on mm. pitkä ja mahdollisesti aktiivinen suhde kohteen kanssa.
Jos on vaikka lapsesta saakka vieraillut tietyssä paikassa ja nuo vierailut ovat olleet mieluisia, on luonnollista, että paikka alkaa tuntua osalta omaa elämää. Toisaalta myös ikimuistoinen ensivierailu, johon liittyy vaikkapa itsensä ylittäminen jonkin hieman jännittävän lajin parissa, ensimmäisen ruskaretken väriloisto, uusien lajitaitojen oppiminen, ensipulahdus tunturipuroon tai muut tunnepitoiset kokemukset kuten tulevan puolison tapaaminen tai superihana matkaseura, saattaa saada aikaan rakkautta ensikohtaamisella.
Tästä päästäänkin siihen, että muistoilla ja itselle rakkailla ihmisillä on osansa paikkabrändirakkauden muodostumisessa. Kun jokin paikka liittyy itselle merkittäviin kokemuksiin tai elämäntilanteisiin, tulee tuo paikka niiden hetkien kautta kuin itsestään osaksi yksilön elämäntarinaa ja mahdollisesti jopa sen käännehetkiä.
Käännehetkenhän ei tarvitse olla mikään suuren suuri tapahtuma, kuten maasta toiseen muuttaminen, se voi olla hetki, jolloin hoksaa jotain itselle merkityksellistä, hetki kun jokin omissa ajatuksissa loksahtaa kohdilleen.
Tunneside matkakohteeseen sisältää siis paljon muutakin kuin tunteita itse maantieteelliseen paikkaan.
Se tuntuu hyvältä, se tekee hyvää

Rakkaaseen paikkaan liittyy olennaisesti hyvä olo ja myönteinen mieli. Moni yhdistää rakkaaseen paikkaan rentoutumisen ja stressittömyyden, hauskat ja iloiset hetket matkaseuralaisten kanssa sekä keholliset nautinnot: maiseman ihailun, liikunnan tuomat endorfiinit, auringon lämmön iholla, hiljaisen metsän tyynnyttävän vaikutuksen tai vaikka nuotion ääressä nautitut eväät.
Kehollisuus onkin merkittävässä roolissa tunnesiteen muodostumiselle matkakohteeseen, ja ehkäpä tuo merkitys korostuu entisestään ulkoilukohteiden tapauksessa.
Rakas paikka siis tuntuu hyvältä paitsi tunnetasolla, niin myös kehossa – paikka menee ihan konkreettisesti pintaa syvemmälle, kun omaa kehoa aktiivisesti käyttämällä tutustuu kohteeseen.
Sen lisäksi, että paikkabrändirakkauteen liittyy monenlaisia hyvänolon tunteita ja tuntemuksia, siihen liittyy myös kohteen hyvinvoinnista välittämistä.
Rakkaalle paikalle, sen asukkaille, yrittäjille, palveluille, luonnon tilalle ja yleiselle menestymiselle toivotaan hyvää ja ollaan valmiita myös omalla toiminnalla edistämään kohteen hyvinvointia.

Tähän sisältyy muun muassa halukkuus kohteen palveluiden käyttämiseen, ympäristön ja rakenteiden kunnioittaminen (luonnollisesti!), huoli yrittäjien menestymisestä olosuhteiden muuttuessa (esim. pandemia tai kaivoshanke) ja kohteen puolustaminen sen mahdollisesti saadessa kritiikkiä osakseen.
Rakasta paikkaa ollaan halukkaita suosittelemaan myös muille ja kohteelle tehdään usein ilmaista markkinointityötä kertomalla omista reissukokemuksista ystäville, tai ihan koko maailmallekin sydänemojien siivittämien somepostausten muodossa. Tämä paikan hyvinvoinnista välittäminen linkittääkin paikkabrändirakkauden mielenkiintoisella tavalla vastuullisen matkailun teemoihin.
Mikä on sinulle rakas ulkoiluun liittyvä paikka, jonne on päästävä joka vuosi? Millaisia tunteita, muistoja ja kokemuksia liität paikkaan? Keskustelu jatkuu Taivasalla.fi Instagramissa.
Tutkija, Kaisa Aro on väitöskirja tutkija Turun kauppakorkeakoulussa. Tutkimuksen aiheena hänellä on brändirakkaus paikkabrändien kontekstissa. Lisätietoja tutkimuksesta löydät alla olevista linkeistä. Kaisan retkiä voit seurata Instagramissa @aropapu.
Antecedents and consequences of destination brand love – A case study from Finnish Lapland
Luoteis-Lappi 2021: Ylläs on tunteiden ykkönen
Kuukkeli-lehti 2020: Brändirakkauden tutkija: ”Ylläs ei katoa mihinkään!
Tervetuloa mukaan Taivasalla-yhteisöön, jossa neljä vuodenaikaa, arvokas pohjolan luontomme, hitaat sekä vauhdikkaat ulkoilmaseikkailut ovat intohimojamme. Taivasalla-sivu yhdistää, jakaa tietoa, vinkkejä ja tarinoita sekä inspiroi naisia elämään ulkona. Löydät lisää pohdintoja, tarinoita ja keskustelua myös Instagramista ja FB-yhteisöstämme.
Lue myös nämä
09.01.2025
Seikkailuita Norjan vuorilla ja lumivyöryn opetuksia: Sannan tarina
Moni meistä haaveilee elämästä vuorien ja merten välissä. Lue blogistamme, miten Sanna Kaivantola päätyi Etelä-Norjaan outdoor-elämän äärelle.……
16.10.2024
Suomisurffaaja Maria: ”surffi pohjolassa haastaa, mutta palkitsee”
KYLLÄ, myös Suomesta ja pohjoismaista voi löytää aaltoja surffattavaksi. Pääsimme juttelemaan lisää suomisurffista innokkaan lajin harrastajan Maria…
16.10.2024
Seikkailutarinoita suomalaisilta naisulkoilijoilta – katso 2023 leffailtamme tunnelmat + linkit leffoihin!
Taivasalla x GMC outdoor-leffailta järjestettiin tänä vuonna Korjaamolla. Kokosimme tämän vuoden leffat tähän blogiin, jotka voit katsoa niitä…