TEKSTI: Henna T.
Mennyt vuosi on ollut erilainen ja olemme mukautuneet moneen uuteen tilanteeseen. Vuosi oli alituista muutoksiin sopeutumista ja uuden arjen elämistä. Luonnosta tuli monelle tärkeä paikka elpyä ja tavata läheisiä ihmisiä. Kun miltei kaikki muut vapaa-ajan viettotavat sulkivat ovensa, luonto pysyi auki. Vaikka vuosi on ollut raskas, suomalaiset ovat pysyneet optimistisina.
Tuoreen kansainvälisen gallupin mukaan suomalaiset ovat keskimääräistä positiivisempia kuin muut eurooppalaiset uuden vuoden suhteen. 57% suomalaisista arvioi vuodesta 2021 tulevan parempi kuin menneestä vuodesta, Euroopan keskiarvo ollessa vain hieman yli 40%.
Mekin Taivasalla-tiimissä uskomme ja toivomme siitä, että ensi vuodesta tulee edeltäjäänsä parempi ja pääsemme kunnolla vauhtiin yhteisten ulkoilu- ja luontoseikkailuiden parissa.
Lue tästä meidän unelmamme vuodelle 2021.

Unelmia luonnossa
Unelmointi on paitsi ihanaa, se on myös tärkeää ja jopa terapeuttista. Unelmointi on omien tarpeiden kuuntelemista, ja se kehittää meitä ihmisenä tarjoten mahdollisuuden muutokselle. Unelmointi vaatii elämään väljyyttä, riittävästi aikaa ja tilaa lennokkaillekin ajatuksille ja lempeälle haaveiluille. Ehkäpä juuri siksi unelmoimme usein lomilla tai luonnossa!
Kehitysvalmentaja Kristiina Blomin mukaan me unelmoimme aivan liian vähän. Unelmoimisessa ei ole pelkästään kyse vaaleanpunaisista haaveista, vaan se on kykyä kuvitella millaista elämä voisi olla parhaimmillaan. Unelma- ja aarrekarttojen tekeminen voi auttaa merkittävästi muutoksen tekemisessä ja elämän solmukohtien avaamisessa. Kun kuvaamme tai sanallistamme haaveitamme, mielemme herkistyy huomioimaan ja toimimaan unelmiemme mukaisesti.
Katso unelmakarttamme Instagramista.

Unelmana innostava ja avoin Taivasalla-yhteisö
Me Taivasalla-tytöt emme juurikaan tee tiukkoja uudenvuodenlupauksia, mutta unelmoimme sitäkin enemmän uuden, alkavan vuoden seikkailuista ja mahdollisuuksista.
Unelmamme on luoda avoin ja innostava Taivasalla-yhteisö, joka tuottaa hyvää mieltä niin tekijöilleen kuin seuraajilleen.
Toivomme, että Taivasalla-yhteisön kautta suomalainen ulkoilmakulttuuri vahvistuu, naiset innostuvat viettämään aikaa luonnossa, löytävät uusia retkikavereita ja ymmärtävät ulkoilmaelämän merkityksen.
Taivasalla haluaa lisätä välittämistä, rakkautta ja arvostusta luontoa kohtaan ja kantaa kortensa kekoon luonnosta huolehtimisesta. Uskomme, että arvostus luontoa kohtaan kasvaa ymmärtämällä, oppimalla ja viettämällä aikaa luonnossa monin eri tavoin. Erilaiset aktiviteetit ovat luonnollinen osa ulkoilukulttuuria, mutta haluamme kannustaa myös tiedostavaan oleskeluun ja luonnon tarkasteluun. Tällainen “landfullness” (Baker, 2005) eli tietoinen läsnäolo retkillä voi vahvistaa yhteyttämme luontoon.
Toisena haaveenamme on järjestää tapahtumia ja mieleenpainuvia reissuja metsässä, vedessä ja lumella eri puolella Suomea. Haluamme kannustaa naisia kokeilemaan uusia lajeja ja tutustumaan ulkoilmaelämään paikasta tai varusteista riippumatta. Toivomme voivamme inspiroida yhteisöämme löytämään uusia kiinnostavia ulkoilukohteita ja tekemistä kotimaasta. Aina ei tarvitse lähteä kaukomaille kokemaan ja seikkailemaan!
Kolmas haaveemme on tehdä yhteistyötä inspiroivien organisaatioiden, brändien, henkilöiden, yritysten ja kenties juuri sinun kanssasi ulkoiluteemaan ja luontoon liittyen. Uskomme, että yhteisössä on voimaa ja siksi perustimme Taivasalla-yhteisön.
Tiesitkö, että blogimme lisäksi meidät löytää myös Instagramista @taivasalla.fi sekä Facebook-ryhmästä Taivasalla – Kohtaamispaikka ulkoilmaelämää rakastaville naisille

Yhteisiä ja yksin toteutettuja unelmia
Tiimiläisten omat henkilökohtaiset unelmat liittyvät sekä yhdessä tekemiseen että yksin kokemiseen. Moni Taivasalla tiimin tyttö haluaa tehdä paljon yhteisiä seikkailuja, milloin vapaalaskun, suppailun, suomisurffauksen tai mökkireissujen parissa.
Unelmana tälle vuodelle on ehdottomasti vapaalaskureissu hyvän mimmiporukan kanssa ja käydä lumiturvallisuuskurssi. -Annika
Toivelistalla talvelle on mökkireissu, lumilautailua ja vapaalaskukurssi ja yritän myös kerätä rohkeutta nukkua yö taivasalla talvella. -Maria
Moni meistä haaveilee myös itsekseen vietetyistä öistä ja vaelluksista, joissa seuranamme ovat vain omat ajatuksemme. Sytymme seurasta, mutta viime aikoina (ehkä vuosien lisääntymisellä on osuutensa asiaan) myös yksin koetut luontojutut ovat alkaneet vetää puoleensa.
Yksinään retkeilyyn liittyy monesti huolia ja pelkoja: jos minulle sattuu jotain, alanko kaivata juttukaveria? Yksin retkeilyssä vetoaa vapauden tunne sekä se, ettei ole riippuvainen muista. Se lisää itseluottamusta ja palkitsee retkeilyn jälkeen. Toisaalta, useimmiten yksin tehdyillä reissuilla seurasta ei ole pulaa, sillä nuotiopaikoilla ja autiotuvissa tutustuu myös muihin retkeilijöihin.
Unelmanani on nukkua ensi kesänä yksin yö ulkona teltassa, vain koirani seuranani, jossain kansallispuistoistamme. -Sanna
Haluaisin kokeilla yksin vaeltamista Haltille. -Veera


Unelmoimme sekä jo tutuista lajeista ja retkistä luonnossa, että aivan uusista mahdollisuuksista ja kokeiluista. Vapaalaskua, suomisurffia, kiipeilyä, vaelluksia uusiin luontokohteisiin, erätaitojen oppimista ja purjehdusta, muun muassa näistä on Taivasalla-tiimin uusien kokeilujen lista tehty.
Haluan vihdoin toteuttaa pitkäaikaisen unelmani; surffata kylmissä vesissä ja elää yksinkertaista pakuelämää! -Henna P
Unelmanani on löytää surffia Pohjoismaista ja seikkailla spontaanisti ulkona vanhojen ja uusien ystävien kanssa! -Sonja
Haluan sanoa kyllä kaikille uusille lajeille ja seikkailuille ja erityisesti toivon pääseväni oppimaan lisää vapaalaskusta opiskellessani Norjassa! -Henna T
Haaveilemme myös siitä, että juuri SINÄ tulisit osaksi meidän yhteisöä ja jakaisit oman ison tai pienen unelmasi kanssamme! Mikä on sinun ulkoilu-unelmasi vuodelle 2021?
Lähteet:
Baker, M. (2005). Landfullness in adventure-based programming: Promoting reconnection to the land. Journal of Experiential Education,27(3), 267–276.

Henna Törmänen
Instagram: @henna_the
Pohjois-Suomen kasvatti, josta uteliaisuus, arvostus ja rakkaus luontoon kumpuaa. Keski-Suomessa 15 vietetyn vuoden jälkeen Henna innostui pohjoismaisista outdoor-opinnoista, jotka kuljettavat naista uusiin seikkailuihin. Vuodenajat inspiroivat liikkumaan milloin lumella, metsissä tai vedessä.
Tervetuloa mukaan Taivasalla-yhteisöön, jossa neljä vuodenaikaa, arvokas pohjolan luontomme, hitaat sekä vauhdikkaat ulkoilmaseikkailut ovat intohimojamme. Taivasalla-sivu yhdistää, jakaa tietoa, vinkkejä ja tarinoita sekä inspiroi naisia elämään ulkona. Löydät lisää pohdintoja, tarinoita ja keskustelua myös Instagramista ja FB-yhteisöstämme.
Lue myös nämä
09.01.2025
Seikkailuita Norjan vuorilla ja lumivyöryn opetuksia: Sannan tarina
Moni meistä haaveilee elämästä vuorien ja merten välissä. Lue blogistamme, miten Sanna Kaivantola päätyi Etelä-Norjaan outdoor-elämän äärelle.……
16.10.2024
Suomisurffaaja Maria: ”surffi pohjolassa haastaa, mutta palkitsee”
KYLLÄ, myös Suomesta ja pohjoismaista voi löytää aaltoja surffattavaksi. Pääsimme juttelemaan lisää suomisurffista innokkaan lajin harrastajan Maria…
16.10.2024
Seikkailutarinoita suomalaisilta naisulkoilijoilta – katso 2023 leffailtamme tunnelmat + linkit leffoihin!
Taivasalla x GMC outdoor-leffailta järjestettiin tänä vuonna Korjaamolla. Kokosimme tämän vuoden leffat tähän blogiin, jotka voit katsoa niitä…