TEKSTI: Kristiina TolvanenKUVAT: Kristiina Tolvanen, Krista Rannikko ja TaivasallaJulkaistu: 03.06.2021

Ulkona vihertää ja tekisi mieli ammentaa luonnon helmasta jotakin lautaselle. Mutta mistä sitä aloittaisi?

Tämä vieraskynäkirjoitus johdattaa luonnonantimien keruun äärelle. Vinkit villiyrtteilyn maailmaan meille antaa Kristiina Tolvanen, joka on  pitkän linjan kasvi-intoilija ja kasvitieteeseen erikoistunut biologi, joka rakastaa luontoa, liikkumista ja hyvää ruokaa. Kristiinan  voi tavata pihapuuhissa naama kurassa ja multaa silmillä, pyörän selässä viipottamassa sekä läheisimmissä ja kaukaisemmissa luontokohteissa fiilistelemässä. 

Kertaa tästä perusasiat ennen luontoon lähtöä ja tutustu listaukseen, johon kuuluu Suomessa tavallisia, helposti löydettäviä, hyvin tunnistettavia ja melko runsaasti esiintyviä lajeja. Moni varmasti tunteekin näitä jo entuudestaan, mutta muistoja kannattaa verestellä, mikäli koulun biologian tunneista on ehtinyt kulua toviJos homma alkaa sujua ja villeys maistuu, harrastusta voi jatkaa ja reviiriä laajentaa muihin lajeihin. 

Villiyrtti, villivihannes, horta, hortoilu… 

Luonnosta kerättäviin kasveihin viitataan erilaisilla termeillä.

Villiyrtin ja -vihanneksen ero on periaatteessa sama kuin tavallisen yrtin ja vihanneksenkin: yrttiä käytät vähemmän ja vihannesta syöt hieman enemmän. Termillä horta viitataan kaikkiin käytettäviin luonnonkasveihin, joita kerätään hortoilemalla.

Verbi on sikäli kuvaava, että syötävien luonnonkasvien löytäminen vaatii usein nimenomaan hortoilua eli satunnaista ympäristön tutkailua. Vähän toista kuin määrätietoiset askelet kahvimaidon perässä lähikaupan hyllylle. 

Kasveista on mahdollista käyttää eri osia. Toisinaan käytössä ovat sekä kukat että lehdet, useimmiten kuitenkin lehdet. Luonnonkasvien keruussa ajankohta on tärkeä: monet kasvit ovat parhaimmillaan nuorina, kun lehdet ovat vasta puhjenneet tai puhkeamassa, tai kun kukat ovat nupulla tai juuri avautuneita. Kukkivaa käenkaalia on turha yrittää löytää enää heinäkuussa tai toisaalta kukkivaa maitohorsmaa vielä toukokuussa. Toki näissäkin on eroja leveysasteen sekä paikallisten mikroilmastojen mukaan. 

Kerääminen

Mitä voi kerätä? 

Suomessa on jokamiehenoikeuden turvin mahdollista kerätä marjojen ja sienten lisäksi myös ruohovartisten kasvien maanpäällisiä osia. Näiden oikeuksien ulkopuolelle jäävät kuitenkin mm. 

  • ruohovartisten kasvien keruu juurineen 
  • puuvartisten kasvien (puut, pensaat, varvut) keruu 
  • sadonkorjuu apuvälinein 
  • jäkälien keruu 

Mistä saa kerätä? 

Älä kerää kasveja 

  • julkisilta alueilta (puistot, puutarhat) 
  • muiden pihoilta 
  • viljelyalueilta 
  • kansallispuistoista 
  • luonnonsuojelualueilta 
  • teiden, teollisuus- tai esim. kaivosalueiden läheltä (puhtaus!) 

Viljelyalueiden lähellä on syytä olla tarkkana myös rikkaruohomyrkkyjen vuoksi. Pidä riittävästi etäisyyttä keruupaikan ja peltojen välillä, sillä alueelle on vastikään saatettu levittää torjunta-aineita. Älä myöskään kerää harvinaisia, rauhoitettuja tai uhanalaisia kasveja.  

Mieti lisäksi millaisia määriä keräät ja millaisilta paikoilta: Luontoa tarvitsevat muutkin kuin sinä ja kasvien lisääntyminen on turvattava, joten älä pyyhkäise mukaasi kokonaista kasvipopulaatiota! Kerää mieluummin pieniä määriä sieltä täältä kuin paljon yhdeltä paikalta ja vaihtele keruupaikkoja. Kerää siististi eli älä vahingoita tai revi kasveja ja vältä tallomasta ympäröivää kasvillisuutta.  

Tunnistaminen ja vaaranpaikat 

Ennen kuin maistat tai keräät, varmista että olet tunnistanut lajin oikein! Jos tunnistus takkuilee, turvaudu kasvikirjaan, tunnistusoppaisiin tai ota mukaasi kasvit hyvin tunteva henkilö.

Kartuta osaamistasi vähitellen – on helpompi keskittyä yhteen lajiin kuin kerätä kerralla useita erilaisia ja yrittää tunnistaa monia eri lajeja äkisti.  

Suomen luonnosta löytyy myös myrkyllisiä kasveja, esim. hullukaali, myrkkykeiso, hulluruoho, ukonputket ja kielo. Nämä kuitenkin eroavat ulkonäöltään useimmista villiyrteistä ja vihanneksista.  

Jos käytät jotakin vahvaa lääkitystä (esim. reumalääkkeet, verenohennuslääkeet, jne.) suhtaudu luonnonkasvien käyttöön varovaisesti. Kasvit tuottavat useita yhdisteitä mm. torjuakseen niitä syöviä tuholaisia, joten on tärkeää varoa luomasta kemikaalikoktaileja. Esimerkiksi mesiangervo sisältää salisyylihappoa, joka on aspiriinin esiaste (asetyyliryhmällä lisättynä aspiriini) ja vaikutuksiltaan samankaltainen. Tästä ei kannata liikaa stressata, mutta olla samaan tapaan tietoinen kuin esim. lääkkeiden ja luontaistuotteiden yhteisvaikutuksista.  

villiyrtit

Käyttö

Kun lajintunnistus on hallussa, aloita tutustuminen hortaan maistelemalla ja pienillä määrillä. Villiyrttien aromit ovat vahvoja, eikä kukaan meistä ole lapsenakaan tutustunut ruoka-aineisiin syömällä niitä heti kerralla kukkuraisia lautasellisia. Ja toisaalta, harvoin tulee nytkään haettua ämpärillistä pinaattia ja tehtyä siitä muhennosta, joten miksi tekisit niin villivihanneksilla? Vähemmän on enemmän, ja yhdistely tuttujen makujen kanssa auttaa myös.  

Kerää vain sen verran kuin tarvitset ja jaksat sekä ehdit käsitellä. 

Oksaalihappoa sisältävien lajien kohdalla kohtuus on erittäin tärkeää: oksaalihappo on suurina määrinä elimistölle myrkky. Juuri siitä syystä raparperiruokien kanssa suositellaan syötäväksi jotakin maitotuotetta, joka neutraloi hapon. Oksaalihapon määrä vähenee myös keittämisen myötä. 

Samaan tapaan kuin valkkaat vihanneksia kaupassa tai torilla, myös hortan suhteen saa ja kannattaakin olla valikoiva. Jos kasvi näyttää huonolta, se on kuran kyllästämä tai havaitset merkkejä taudista/tuhohyönteisistä, on syytäkin kipittää vauhdilla ohi! Kasvupaikalla ja kasvin iällä on vaikutusta makuun, minkä vuoksi maistelu on myös tärkeää. Jos keräät useita lajeja samalla, kerää ne eri pusseihin tai koreihin.  

Kerätyt kasvit on käsiteltävä mahdollisimman pian, sillä ne alkavat heti nahistua ja kuivua. Vaikka horta onkin ilmaista, ei sitäkään pidä heittää hukkaan. 

Huuhtelu on suositeltavaa, joskaan retkioloissa ei aina niin helppoa. Joka tapauksessa on suotavaa varmistaa, että ei ole vahingossa heittämässä kasvin mukana lautaselle likaa tai metsän pieneliöitä.  

Villiyrttejä ja -vihanneksia voi käyttää mausteena ja lisänä salaateissa ja ruuissa. Kukkia käytetään usein koristeena, mutta ne ovat erinomaisia myös salaateissa. Joitakin lajeja voi kuivata ja hyödyntää teenä. Lisäksi useat lajit kestävät myös pakastamista. Käyttötapa ja säilöntämahdollisuudet riippuvat lajista.

Tästä pääset alkuun: vinkkejä lajintunnistukseen

Lapsuudestakin tuttuja villivihanneksia voi löytää lähimaastoista ja niitä voi hyödyntää paitsi ruoassa myös koristeina, rohtona, kauneudenhoidossa, juomissa… Esimerkiksi piharatamoa, maitohorsmaa, orvokkeja ja nokkosta on helppo bongata lähimaastoista.

Piharatamon nuoria lehtiä voi käyttää salaateissa, smoothiessa ja kypsennettynä erilaisissa ruuissa. Lehden voi napata myös haavojen ja naarmujen hoidoksi. Maitohorsmaa eli kansankielisesti rentunruusua uskaltaa vuohenputken tavoin verottaa runsaalla kädellä, joskin harvinaisempi valkokukkainen lajimuoto kannattaa jättää rauhaan. Nuoria varsia voi käyttää parsan tapaan ja nuoria lehtiä voi hyödyntää salaateissa. Kukat soveltuvat koristeeksi.

Luonnonvarainen orvokki taipuu kauniiksi koristeeksi salaattien tai kakkujen päälle. Lajeista helpoimpia ja yleisyytensä ansiosta kerättäväksi soveltuvia ovat keto- ja pelto-orvokki sekä metsä- ja lehto-orvokki. Maamme pohjoisosasta löytyy lisäksi ainoa keltakukkainen orvokkilajimme, lapinorvokki. Mutta huom: orvokkeja on myös rauhoitettuja lajeja (luhtaorvokki, mäkiorvokki, pahtahietaorvokki, rantaorvokki), joten ei ole aivan se ja sama, mitä orvokkipuskaa käyt nykimässä, joten tarkastathan että kyseessä on laji, jota saa poimia. Nokkonen kannattaa kerätä nuorena ja keräämisessä on hyvä käyttää käsineitä. Sitä voi käyttää ravintona pinaatin tapaan sekä rohtona tai kauneudenhoidossa. Nokkoskylpy pehmittää kovettuneet jalat ja kädet! Nokkonen tulee kiehauttaa tai kuivattaa ennen käyttöä, jotta poltinkarvojen pistävyys häviää. 

Poimi alta muutama laji kuvineen, hyödynnä kirjastojen kasvikirjat ja Marttojen sivut tai tule mukaan meidän villiyrttikävelylle, jolla opitaan yhdessä tunnistamaan ja keräämään yrttejä. 

1. Käenkaali eli ketunleipä (Oxalis acetosella, kuvassa vasemmalla) 

Kaunis varjopaikkojen sulostuttaja, jossa on kolmilehdykkäinen lehti ja jokainen lehdykkä hieman sydäntä muistuttava. Esiintyy runsaasti esimerkiksi kuusten alustoilla. Toukokuussa ja alkukesästä kulkijaa ilahduttavat kukat ovat valkoiset tai sinipunaiset. Sisältää oksaalihappoa. Kukat ja lehdet sopivat mukaan salaattiin ja ovat erinomaisia koristeita. Parhaimmillaan alkukesällä, mutta käytettävissä läpi kasvukauden. Harvinaistuu pohjoiseen päin suunnattaessa 

2. Vuohenputki (Aegopodium podagraria, kuvassa oikealla) 

Tämä monen puutarhurin ja pihanomistajan riesa on villivihannes, jota saa kerätä varsin surutta suurehkojakin määriä läpi kesän. Kasvi leviää maavarsiensa avulla, ja siksi sitä onkin vaikea hävittää pihoilta ilman valtavia, toistuvia kaivuutalkoita. Been theredone that! Lehdykät muodostavat kolmiomaisen lehtilavan. Pihojen lisäksi vuohenputki kasvaa tyypillisesti myös pientareilla ja avoimilla paikoilla. Löydettävissä asutuksen seuralaisena eteläistä Lappia myöden. Kasvin lehtiä voi käyttää pinaatin tavoin, mutta makuun kannattaa totutella pienin annoksin. Parhaimpia ovat nuoret, vielä supussa olevat tai vasta avautuneet lehdet.  

3. Niittymesiangervo (Filipendula ulmaria, kuvassa vasemmalla) 

Kosteiden ojanpientareiden, niittyjen ja avointen paikkojen kaunistus, sydänkesällä kukkiva mesiangervo, on itselleni keskeinen osa suven tuoksua. Kasvi on jäykän vartensa ansiosta korkea, usein toista metriä. Pienet valkoiset/kermankeltaiset kukat muodostavat tiheän, vahvasti tuoksuvan kukinnon. Lehtilavassa on kolmesta viiteen lehdykkäparia. Salisyylihappoa sisältävää mesiangervoa voi käyttää kohtuudella maustamaan ruokia, koristeena, kuivatuista lehdistä ja kukista voi tehdä teetä, ja lehtiä voi hyödyntää salaateissa ja vihannesruuissa. Teetä mielivän kannattaa kerätä kukat, kun ne ovat nupulla tai vasta avautumassa. Sukulaislaji sikoangervo (F. vulgaris) on mesiangervon tavoin käyttökelpoinen, mutta huomattavasti harvinaisempi, joten sen kannattaa antaa kasvaa rauhassa.  

4. Peltokanankaali (Barbarea vulgaris, kuvassa oikealla) 

Opin tämän lajin tieteellisen nimen kutsumalla sitä vulgaariksi barbaariksi, mikä kuvaakin aika hyvin tämän tulokaslajin tapaa levittäytyä barbaarin tavoin joutomaille ja viljelysten reunamille. Löydät sen helpoiten juuri ihmisvaikutteisilta alueilta. Lehdet ovat tummanvihreät ja kukinto keltainen. Lehtien muoto vaihtelee sen mukaan, missä kohtaa kasvia ne sijaitsevat (ruusukelehdet tyvellä, ylälehdet ylempänä varressa). Nuoret lehdet ja versojen kärjet sekä kukat soveltuvat käytettäväksi esimerkiksi salaateissa. Lehtien makua on kuvattu sinappisen voimakkaaksi. Lajin voi sekoittaa yleensä myöhemmin kukkivaan lähisukulaiseensa rantakanankaaliin (B. stricta), joka ei maultaan yllä peltokanankaalin tasolle. 

Lisätietoa villiyrteistä sekä niiden käyttötavoista esim. 

  • Lehmuskallio Eija & Jouko. Villiyrtit, tunnistusopas. Readme.fi 2016.  
  • Lehmuskallio Eija & Jouko. Luonnon villit käyttökasvit. Readme.fi 2019. 
  • Rikkinen, Jouko. Villivihannekset Suomen luonnossa. OTAVA 2018. 

Verkkolähteitä lajintunnistukseen esim.  

VINKKI! Jos innostuit villiyrtteilystä, tule meidän Villiyrttikävelylle keskiviikkona 23.6.2021 Jyväskylään! Kävelyn aikana opitaan tunnistamaan erilaisia villiyrttejä, luontoa kunnioittavia keruutapoja, miten ja mihin villiyrttejä voi käyttää, milloin yrttejä ei kannata kerätä ja millaisilta paikoilta niitä voi etsiä. Villiyrttien maailmaan meidät johdattelee Krista Rannikko, joka on ollut ’’hulluna hortaan’’ jo keväästä 2014 lähtien ja opiskelee parhaillaan yrttihoitajaksi Frantsilassa.